Takana ensimmäisestä aikuisten UWW-turnaus. Kisareissusta tuli ikimuistoinen, sillä sain mukaani ensimmäisen mitalin senioritason UWW-turnauksesta. Osallistuin sarjaan 79 kg, jossa oli mukana minun lisäksi 12 kovaa painijaa. Sarja oli todella kova, sillä esimerkiksi voittajaksi selviytynyt painija oli tämän vuoden EM-pronssimitalisti.
Kisapäivän aikana otin yhteensä kolme kovaa matsia. Ensimmäinen otteluni oli espanjalaista vastaan, jonka onnistuin voittamaan toisessa erässä selätyksellä. Espanjalainen antoi hyvän startin kisapäivään.
Toiseen otteluun vastaan tuli kazakstanilainen painija ja tämä kamppailu oli erittäin tiukka, ja hävisin sen lopulta niukasti 3-2. Valmentajalta tuli muutama hyvä haasto, eikä ollut kaukana, että tulos olisi muuttunut viime sekunneilla minun hyväkseni. Ottelu olisi voinut päättyä miten tahansa, jouduin kuitenkin tyytymään tappioon tällä kertaa.
Onneksi kazakstanilainen eteni finaaliin, ja minulle avautui mahdollisuus pronssiotteluun ilman keräilykierroksia.
Pronssiottelussa vastaan tuli tuttu treenikaverini Virosta, ja tiesin, että ottelu tulee olemaan kova. Matsi päättyi tasapisteisiin 1-1, mutta onnistuin nappaamaan viimeisimmän pisteen ja voitin ottelun. Näin ollen päivän kruunasi kolmas sija ja mitali oli hieno palkinto kovasta työstä.
Kokonaisuudessaan kisat minun osalta onnistui mainiosti, vaikka finaalipaikka olikin todella lähellä. Olen tyytyväinen siihen, miten minun ensimmäisen aikuisten UWW-turnaus päättyi. Mitali kovassa sarjassa muistutti miksi tätä teen, sekä antoi lisää itseluottamusta tuleviin MM-kisoihin.
Turnauksen jälkeen jäimme viikoksi Espanjaan kovalle harjoitusleirille. Ensimmäinen päivä oli kevyempi, sillä kisapäivä painoi kropassa. Ohjelmassa oli vain yksi kevyttempoinen painitreeni.
Tiistaista alkaen alkoi työt. Ohjelmassa oli paljon painia, kovia otteluita ja voimaharjoittelua. Kerkesimme myös rentoutua majoituksemme uima-altaalla. Se olikin piristävää, sillä ilmastoitumaton huone ja lähes 40 asteen helle toi omat haasteensa.
Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet minua – valmentajilleni, seuralleni Vieskan Voimalle, perheelleni, OP-suomenselälle, Seutumajakalle sekä muille tukijoilleni. Teidän tukenne on ollut korvaamatonta.